Ammattitaidottomuutta vai sähköturvallisuuden vaarantavaa vastuutonta välinpitämättömyyttä?

31/7/2023
Logo link to home

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES) julkaisi heinäkuun alussa selvityksen aurinkopaneeliasennuksista. Tämän tekstin otsikko on lainattu selvityksen kuvaliitteestä. Tulos on aurinkosähköalalle erittäin huono, sillä lähes 90 % aurinkosähköjärjestelmistä oli väärin asennettu. Yleisimmät ongelmat liittyivät johtojärjestelmien virheellisiin asennuksiin, puutteellisiin käyttötarkastuksiin sekä valmistajien ohjeiden noudattamatta jättämiseen. Raporttia seuranneiden uutisartikkeleiden varjot ovat yllämme vielä pitkään.

Olen työskennellyt alalla vuodesta 2016 ja raportin tulos hävettää minua. Haluan asiaan muutoksen. Siksi kirjoitan tämän tekstin.

AURINKOTEKNIIKAN HUOLTOPALVELU

Luettuani selvityksen, oli ensimmäinen ajatus tarttua toimeen ja auttaa ihmisiä. Liian moni paneeleita asentanut yritys on lopettanut toimintansa ja monelle ihmiselle on jäänyt huoli kenen puoleen kääntyä. Tästä eteenpäin Aurinkotekniikka tarjoaa apua kaikille, joilla on ongelmia aurinkopaneeleidensa kanssa - tai halu tarkastaa ulkopuolisen toimesta onko järjestelmässä kaikki kunnossa.  

En halua jalustalle muiden kustannuksella. Suomen Aurinkotekniikka Oy ei ole täydellinen ja mekin teemme virheitä. Se on inhimillistä, mutta niistä opitaan ja toiminta kehittyy. Meillä on kehitytty vuodesta 2016.

MISTÄ ONGELMAT JOHTUVAT?

Tähän ei ole lyhyttä vastausta. Kirjoitan oman näkemykseni niin tiiviisti kuin pystyn. Esitän myös muutamia ratkaisuehdotuksia, jotka ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni. Toivottavasti ne herättävät keskustelua.

Ensimmäisenä on todettava se tosiasia, että aurinkopaneelialalle on erittäin helppoa tulla. Ryhtyäkseen aurinkopaneelikauppiaaksi, ei tarvitse perehtyä alan vaatimuksiin. Tili auki tukkuun ja myymään! Aurinkosähköala on kasvanut viimeiset vuodet niin kovalla vauhdilla, että alalle on tullut iso joukko toimijoita, joilta ei löydy taustaa sähkötöistä tai perinteisestä rakentamisesta. Pahimmassa tapauksessa osa asioista opitaan kantapään kautta.

Uusi toimija ei tietenkään ole automaattisesti riski. Alalle on tullut myös paljon perinteisiä sähköurakoitsijoita, jotka ovat alkaneet myydä myös aurinkopaneeleita. Sähköurakoitsijat ovat tottuneet monipuolisiin sähkötöihin ja ovat varmasti turvallinen valinta asiakkaille.

Miten sitten erottaa ammattitaitoinen toimija ammattitaidottomasta - ja kenen vastuulla on huonosti tehty asennus?

Vastuu työn laadusta on luonnollisesti asennuksen tehneellä urakoitsijalla ja sähkötöistä vastaa viime kädessä TUKES hyväksymä sähkötöiden johtaja.

Haluan uskoa, että kaikki alalla työskentelevät tahot ovat liikkeellä vilpittömin mielin ja pyrkivät hyvään lopputulokseen. Ei kukaan toimi tarkoituksella väärin tai neuvo asentajia tekemään sutta ja sekundaa. Eli vastauksena tämän blogin otsikkoon, minun mielestäni kyse ei ole sähköturvallisuuden vaarantavasta vastuuttomasta välinpitämättömyydestä vaan ammattitaidottomuudesta. Ei asenne, vaan tiedon puute. Osa urakoitsijoista (selvityksen perusteella 89%) ei tiedä miten tehdä oikein.

Miten ja kenen pitäisi sitten varmistaa, että urakoitsijat tietävät kuinka toimia oikein? Loppuasiakkaalle vastuuta ei ainakaan voi vierittää. Me paneelikauppiaat osaamme kyllä kertoa ”olevamme sitoutuneita hyvään asennustapaan”.

Ongelma ei poistu itsestään. Aurinkosähköala kasvaa kovaa vauhtia, eikä kasvu lopu vielä pitkään aikaan. Uusiutuva energia on maailmanlaajuinen megatrendi, joka työllistää tulevaisuudessa valtavan määrän ihmisiä. Aurinkosähköala on myös Suomessa hyvin laaja. Tulevina vuosikymmeninä pientalojen, maatilojen ja yrityksien katot täytetään aurinkopaneeleilla. Teollisen kokoluokan (satojatuhansia paneeleita) aurinkopuistoja luvitetaan parhaillaan, rakentaminen alkaa jo lähivuosina. Työvoimaa tarvitaan paljon. Pula ammattitaitoisesta työvoimasta on jo nyt useamman yrityksen kasvua jarruttava ongelma. Mistä löydämme nämä työntekijät – ja kuka heidät kouluttaa?

KUKA KOULUTTAA?

Muutama vuosi sitten Motiva (valtion 100 % omistama yritys, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita kestävän kehityksen vauhdittamiseksi) lanseerasi Aurinkosähköasentajien sertifiointikoulutuksen. Motivan sivuilla kerrotaan, että sertifiointijärjestelmä on alan toimijoiden luoma. Toimikuntaan kuuluu edustajia ympäristöministeriöstä, Energiavirastosta, valtakunnallisista yhdistyksistä ja oppilaitoksista. Koulutuksesta vastaa Sähköinfo sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastia.

Voisiko tämänlainen asentajien vapaaehtoinen sertifiointi toimia? Teoriassahan sertifikaatti on tae suorittajansa pätevyydestä. Motivan ylläpitämän rekisterin perusteella Suomesta löytyy 64 sertifioitua aurinkosähköasentajaa. Sertifioitujen asentajien määrää ja TUKES selvityksen tulosta tarkastelemalla voin sanoa, että koulutus ei ole toiminut.

Mikä nykyisessä sertifiointikoulutuksessa on siis vikana? Miksi ainoastaan murto-osa alan toimijoista on hankkinut sertifikaatin? Eivätkö asentajat/yritykset halua parantaa ammattitaitoaan?

Ongelmana on koulutuksen laatu ja sisältö. Aurinkopaneeleiden parissa jo työskentelevän ei kannata käyttää työaikaa ja rahaa kurssiin, joka ei tarjoa ”muodollisen pätevyyden” lisäksi minkäänlaista ammatillista lisäarvoa. Mielipiteeni perustuu useisiin keskusteluihin alan toimijoiden (ja koulutuksia järjestävien tahojen) kanssa. Joku voi tästä mielipiteestä pahoittaa mielensä, mutta se on toissijaista. TUKES selvityksen perusteella alamme nykytilanne on huolestuttava, ja minä olen siitä pahalla päällä!

Tätä tekstiä kirjoittaessa Motivan sivuilla ilmoitetaan, ettei koulutuksia ole (tällä hetkellä) tulossa. Uskoisin tämän tarkoittavan, että Motivan puolella vedetään happea ja mietitään koulutuksen uudistamista. TUKES selvityksestä ilmeni, että ainoastaan 11 % asennuksista oli sellaisia, joissa ei havaittu turvallisuuteen merkittävästi vaikuttaneita puutteita. Tulos on yksiselitteinen, alan koulutus ei ole ollut riittävää. Nykyinen malli ei toimi, vaan sitä on pakko uudistaa.

Tästä tuskin kukaan on eri mieltä.

RATKAISU

Resepti kurssien parantamiseksi on yksinkertainen. Hankitaan parempia kouluttajia. Oppilaitos tai toimija, joka ei työskentele alalla ei ole oikea taho kouluttamaan asentajia. Aurinkosähköala (kuten mikä tahansa toimiala) sisältää lukemattoman määrän yksityiskohtia ja käytäntöjä, joita ei opi kuin työtä tekemällä. Alalla pidempään toimineet yritykset ovat nämä käytännöt jo oppineet. Nämä todelliset opit tulee saada jakoon. Se toisi koulutukselle ammatillisen lisäarvon. Asentajat löytävät kursseille, kun koulutuksen sisältö on kunnossa.

Suomesta kyllä löytyy osaamista. Alalla on useita yrityksiä, joilla on laaja ja monipuolinen osaaminen aurinkosähköstä. Yrityksistä löytyy myös kyky opettaa nämä asiat, olemmehan itse työntekijämme kouluttaneet.

Täydellisessä maailmassa tämä osaaminen jaettaisiin kaikkien alan toimijoiden hyödyksi. Voisiko tämä olla mahdollista?

Yksittäisiä koulutuksia on järjestetty yhteistyössä myös alan yrityksien kanssa. Huolimatta siitä, ettei yksikään Aurinkotekniikan asentaja ole suorittanut sertifikaattia, meiltä pyydetään toistuvasti kouluttajia näille kursseille. Valitettavasti edellytyksiä yhteistyölle ei ole ollut. Vaatimaton korvaus, jota koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta on tarjottu, ei valitettavasti riitä. Yritykset toimivat tulorahoituksella ja markkinatalouden ehdoilla.

Uskon, että uudistamalla aurinkosähköalan koulutusta ja siirtämällä koulutusvastuuta taloudellisesti järkevällä mallilla alan yrityksille, saisimme parannettua paitsi asennuksien laatua, myös koulutettua lisää alan ammattilaisia yrityksien alati kasvavaan henkilöstötarpeeseen.

Laadukkaasti tehty työ on kaikkien etu. Aurinkopaneeleiden parissa työskentelevien tulisi tehdä työnsä pää pystyssä ammattiylpeyttä tuntien.

Ville Tiainen
Toimitusjohtaja
Suomen Aurinkotekniikka Oy
+358 44 979 5042

Kysyttävää? Haluatko tarjouksen?
Täytä lomake niin olemme sinuun yhteydessä.

Minulle saa lähettää sähköpostilla tietoa Aurinkotekniikan tuotteista ja palveluista sekä muista kiinnostavista aiheista. Suostumuksen voi peruuttaa klikkaamalla uutiskirjeen lopussa olevaa linkkiä tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Lisätietoja käytännöistä löydät tietosuojaselosteestamme.

Kiitos yhteydenotosta!
Oops! Something went wrong while submitting the form.