Aurinkosähkövoimalan mitoittaminen omakotitaloon

11/3/2019
Logo link to home



Usein törmää ajatukseen, että auringolla tuotettaisiin kaikki kotona tarvittava sähkö. Tämä on ajatuksena hieno, mutta valitettavasti Suomessa kaukana todellisuudesta. Syy on Suomen pimeä talvi. Vuoden kylmimpänä aikana kotitaloudet kuluttavat lämmittämiseen valtavan määrän sähköä. Eikä aurinko silloin valitettavasti paista. Tätä ei oikein voi kutsua ongelmaksi, sillä kyseessä on olosuhde, johon meidän täytyy sopeutua.

Järkevä mitoitus

Tällä hetkellä Suomessa on taloudellisesti järkevintä mitoittaa järjestelmä siten, että mahdollisimman suuri osa tuotetusta sähköstä saadaan käytettyä itse. Tällöin tavoitellaan noin 15-30% osuutta vuotuisesta sähkön kulutuksesta. Eli 15000kWh kuluttavaan omakotitaloon voisi olla järkevää hankkia 3000-5000kWh vuodessa tuottava aurinkosähkövoimala.

Maailmalla on kokemuksia tukimuodoista, joissa (kesällä) tuotettu ylimääräinen sähkövoidaan laittaa ”pankkiin” ja kuluttaa se myöhemmin (talvella). Mikäli tämänkaltainen tukimuoto tulisi myös Suomeen, se muuttaisi ajatuksemme järjestelmien mitoittamisesta kokonaan uusiksi. Tosin, tässä tapauksessa ideaalit järjestelmäkoot kasvaisivat moninkertaisiksi, jolloin myös investointi olisi isompi. Nostaisiko se ihmisten kiinnostusta sijoittaa aurinkosähköön?

Sähkökuorman ohjaus

Omakäyttöosuus tarkoittaa sitä, kuinka suuri osa aurinkopaneeleiden tuottamasta sähköstä saadaan käytettyä itse. Osuutta pystytään kasvattamaan ohjaamalla sähkökuormaa sille ajankohdalle, jolloin aurinko paistaa.

Aurinkopaneelienomistajat puhuvat monesti ”aurinkopesusta” eli siitä, kuinka sähkön kulutustottumukset ovat muuttuneet aurinkopaneeleiden myötä. Pyykit ja astiat pestään tätä nykyä päivällä, eikä koneita enää käynnistetä nukkumaanmenon yhteydessä kuten yösähkön aikakaudella.

Omien kulutustottumuksien lisäksi sähkökuormia pystytään ohjaamaan myös perinteisiä sähkötöitä tekemällä. Lämminvesivaraajan toiminta kannattaa ajastaa vuorokauden aurinkoiselle ajankohdalle, onhan se yksi pien omakotitalon suurimmista sähkön kuluttajista.

Lämminvesivaraajan lisäksi myös öljy- tai puulämmitys pystytään muuttamaan sähkövastuksilla toimivaksi, jolloin esimerkiksi puun polttamisesta voidaan pitää puoli vuotta taukoa aurinkopaneeleiden hoitaessa sähköä vastuksille.

Sähkövastuksien toimintaa ohjattaessa voidaan vastuksen tehoa (3kW, 6kW, 9kW…) käyttää aurinkosähkövoimalan mitoituksen perusteena.