AURINKOSÄHKÖN VOIMIN KOHTI KESTÄVÄMPÄÄ TULEVAISUUTTA

Logo link to home

Sähkön hinnan nousu voi herättää tavallisen tallaajan kiinnostuksen omavaraista sähköntuotantoa kohtaan. Kaksi aurinkosähköön siirtynyttä lapsiperhettä kertovat ostopäätöksen taustalla vaikuttavasta arvomaailmasta. Sekä Riihimäellä että Järvenpäässä nousi esiin huoli maapallon tilasta.EKOLOGINEN

ARVOMAAILMA

Syyskuussa järvenpääläiset Pigga ja Aki Filenius päättivät pitkän harkinnan jälkeen hankkia omakotitalonsa katolle aurinkopaneelit. Lentoemäntä ja -kapteenina työskentelevät Pigga ja Aki ovat pyrkineet toimimaan esimerkkinä ekologisen elämäntavan ja kestävän kehityksen suhteen jälkikasvulleen Anttelle, Oulalle, Lassille ja Siljalle, minkä vuoksi aurinkopaneelien hankinta oli vain ajan kysymys. Lokakuussa ehdittiin nautiskelemaan sateisen syksyn keskellä viikon verran auringonpaisteesta, jolloin paneelit puskivat virtaa varsin reipasta tahtia.

– Seuraaminen on todella koukuttavaa, jopa mielenkiintoisempaa kuin some, naurahtaa Pigga Filenius ja täsmentää:

– Paneelien tuottoa seuratessa oppii paljon omasta energian kulutuksesta. Tulee selvitettyä, että mitä kukin sähkölaite vaatii, ja samalla laskettua, että kuinka monta koneellista pyykkiä saa pestyä milläkin tuottomäärällä. Oulakin ihmetteli, että jos aurinko kerran paistaa koko kesän, niin miksi kaikilla ei ole aurinkopaneeleita katolla.

Aurinkopaneelien hankinta on herättänyt myös muussa naapurustossa mielenkiintoa, ja aktiivisesti Facebookissa paneelien tuotosta päivitellyt Pigga sai ilokseen huomata, että lähipiiri ei ollut kyllästynyt hehkutukseen, vaan päinvastoin: tiedonjanoiset kaverit kyselivät paneelien toiminnasta vielä Piggan Facebook-aikajanan hiljentymisen jälkeenkin.

– Hirveästi kysellään, että milloin nämä maksavat itsensä takaisin, mutta mielestäni se ei ole oleellista. Ympäristön kannalta isompi muutos parempaan lähtee pienistä askeleista.

Talvella talo lämpenee kahden ilmanlämpöpumpun, takan ja paneelien tuottamalla energialla. Moni perhetuttu ihmettelikin Fileniuksen talouden pientä sähkölaskua, jo ennen paneelien hankintaa.

– Ja ovathan nämä aurinkopaneelit nyt coolit. Kyllä kelpaa kylillä henkseleitä paukutella, Aki myhäilee.

Perhe viettää vapaa-aikaansa ulkoillen ja mökkeillen. Tennis on myös kova sana Fileniuksen perheen keskuudessa, ja Piggaa lukuun ottamatta koko perhe käy koettelemassa kentillä kuntoaan viikottain. Piggan suvun mökki sijaitsee Lapissa Sparasuolu-kosken kupeessa, jossa perhe pyrkii pakoon sekä arkielämän kiireitä, että viihde-elektroniikkaa. Tabletit ja kännykät jätetään matkasta, vesi nostetaan lähteestä ja loma vietetään kynttilöiden loisteessa.

– Lappi on meidän henkireikä, ja tätä pohjoisemmaksi ei juurikaan pääse, selittää Pigga.

PYYKINPESUA  PÄIVÄNVALOLLA

Riihimäkeläisten Oona Forsmanin ja Mika Harrin perhe hankki puolestaan aurinkopaneelit jo elokuussa, minkä ansiosta pyykinpesukone on ehtinyt pyöräyttämään jo useampia koreja likapyykkiä puhtaaksi pelkän päivänvalon voimin. Työterveyshoitajana työskentelevän Oona Forsmanin vapaa-aika kuluu lasten kanssa, kirpputoreja kiertäessä ja liikuntaa harrastaessa. Mika Harri puolestaan rokkaa HSL:n lipuntarkastajan toimenkuvan ulkopuolella sekä hevibändinsä StoneSoulin riveissä, että lätkäkaukalossa.

Perheeseen kuuluu Oonan ja Mikan lisäksi 6- ja 5-vuotiaat tyttäret Mimmi ja Myy Forsman. Aprillipäivänä perheen arkea saapuu elävöittämään kolmas tytär. Perhe matkailee paljon yhdessä, ja Mimmi ja Myy ovat nuoresta iästään huolimatta jo kokeneita reppureissaajia sekä Suomessa että Aasiassa. Aika ajoin vastuulliset vanhemmat myös pakenevat lapsiperheen arkea rokkifestareille. Liiallisilta yleisömääriltä välttynyt letkeä Porispere on lunastanut paikkansa paatuneiden rokkareiden sydämissä. Parhaiksi yhdessä koetuiksi takavuosien keikoiksi Oona ja Mika listaavat Twisted Sistersin, Bad Religionin, Danko Jonesin ja Diablon. 

– Olen vähän tälläinen vanha jäärä, ja 70 000 ihmistä yhdessä läjässä ei tunnu houkuttelevalta vaihtoehdolta, Mika perustelee nauraen.

– Isä asuu Porissa, joten lastenhoito järjestyy kätevästi samalla kertaa, jatkaa Oona Forsman.

OSA ELÄMÄNTAPAA

Molempien perheiden ostopäätöksen taustalla vaikuttaa ekologiset arvot. Kierrätys näkyy sekä Fileniuksien että Forsmanien jokapäiväisessä elämässä. Forsmanin perhe vannoo vaatimattoman omavaraisuuden nimiin, ja suosii ruokapöydässä oman kasvimaan ja kasvihuoneen antimia. Oonan johdolla kaikki kierrätettävät materiaalit jatkavat kiertokulkuaan ja ruoantähteet päätyvät kompostiin ilman vastaväitteitä. 

– Mika on vaatinut hiukan kouluttamista, mutta hän on oppinut vaihtamaan kestovaipat, ja lähtenyt muihinkin hölmöilyihin hienosti mukaan, kehuu Oona Forsman.

– Joskus haaveilin V8-bensasyöpöstä, mutta nyt pitää varmaankin hankkia niillä hittivaroilla Tesla, harmittelee Mika Harri.

– Paneeleilla voi Teslankin akkua ladata, Oona Forsman vinkkaa.

Fileniukset suosivat vähäisen sähkönkulutuksen lisäksi eettistä lihaa eivätkä osta juurikaan esimerkiksi viljeltyä kalaa. Sukulaisten kautta perhe saa pöytään muun muassa riistaa, ja vaatteet kiertävät taloudessa lapselta toiselle.

– Halusimme näyttää jälkikasvulle esimerkkiä kestävän kehityksen suhteen. Olemme turhan tottuneita tapoihimme, emmekä mieti sen pidemmälle, kun laitamme töpselin seinään. Elämme tällä planeetalla valitettavasti velaksi, ja meidän on hyvä miettiä, että mitä jälkipolville jää jälkeen, Aki Filenius selittää.

– Kaveri sanoi, että vaikka olemme “tällaisia”, niin voimme silti syödä silloin tällöin pakastepitsaa, Pigga Filenius painotti.

Uusimmat artikkelit

AURINKOPANEELEIDEN KIERRÄTTÄMINEN

AURINKOPANEELEIDEN KIERRÄTTÄMINEN

Aurinkosähköasiantuntijamme Taru Rantaruoko selvitti opinnäytetyössään Aurinkopaneelien kierrättämisen mahdollisuudet Suomessa.

AURINGOSTA ENEMMÄN ENERGIAA NANORAKENTEEN AVULLA

AURINGOSTA ENEMMÄN ENERGIAA NANORAKENTEEN AVULLA

Paljas piiaurinkokennon pinta heijastaa yli 30 % sille saapuvasta valosta.

SUOMEN MERKITYKSELLISIN AURINKOSÄHKÖALAN TOIMIJA?

SUOMEN MERKITYKSELLISIN AURINKOSÄHKÖALAN TOIMIJA?

Vuonna 2019 Suomessa tuotettiin aurinkopaneeleilla 170 GWh sähköä. Arkielämästä tutummalla mittayksiköllä ilmaistuna määrä on 170 miljoonaa kilowattituntia.