Maa-asennus.fi logo valkoinenAurinkotekniikka logo valkoinenEmaldo logoAurinkotekniikka Outlet logo valkoinen
Aurinkopaneeleja rivissä vihreällä nurmella auringonpaisteessa metsän reunustamana.

Tule mukaan rakentamaan menestystarinaa!

Aurinkotekniikan on kasvanut tänä vuonna vauhdilla, ensi vuonna vauhti ei ainakaan hidastu.

‍

Vuosi 2018 on mennyt yhdessä hujauksessa. Joulukuun ensimmäisinä päivinä, kun jäljellä on enää yksi kuukausi, on hyvä vilkaista taakse ja katsoa mitä tänä vuonna on ehtinyt tapahtua:

‍

  1. Aurinkotekniikan kauppamäärät ovat (jälleen) yli kaksinkertaistuneet.
    ‍
  2. Asiakastutkimuksen perusteella yli 95% asiakkaistamme on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä. Suomen Aurinkotekniikan suosittelua kuvaava NPS-luku on 80(!!!).
    ‍
  3. Alkuvuodesta pääsimme kumppaniksi Carunan kesäkampanjaan, joka kannusti pientaloasukkaita aurinkosähkön hyödyntämiseen. Katso erään asiakkaamme kokemukset tästä.
    ‍
  4. Keväällä tulimme valituksi energia-alan KasvuOpeniin yhtenä alan lupaavimpana kasvuyrityksenä.
    ‍
  5. Kesällä lanseerasimme aurinkosähkön hyödyntämisestä kiinnostuneille Aurinkopaneelikoulun sekä Aurinkopaneelioppaan.
    ‍
  6. Alkusyksystä vierailimme Egyptissä, jossa avustimme +1MW (yli 1000kWp) aurinkosähkövoimalan käyttöönotosta. Tähän reissuun voit tutustua tässä vlogissa.
    ‍
  7. Syksyllä laajensimme toimintamme lämpöpumppuihin ja vesi-ilmalämpöpumppujen myynnissä saatiin "lentävä lähtö" - ensi vuonna rikomme ennätyksiä.

‍

Vuonna 2019 vauhti ei tule hidastumaan ja voittajajoukkueen rakentaminen on parhaillaan käynnissä. Etsimme nälkäisiä myyjiä seuraaville paikkakunnille:

  1. Tampere (useita myyjiä)
  2. Turku (useita myyjiä)
  3. Järvenpää
  4. Nurmijärvi
  5. Hyvinkää
  6. Lohja
  7. Vihti
  8. Heinola
  9. Kouvola

Lähetä avoin hakemus osoitteessa www.aurinkotekniikka.fi/rekry

Mikäli kiinnostuksesi Aurinkotekniikkaa kohtaan heräsi, kuulen sinusta mielelläni lisää. Hyvästä työstä maksamme hyvän palkan.

Aurinkoisin terveisin,
‍
Ville Tiainen
Toimitusjohtaja

‍

Lisää aiheesta

Ei enempää sisältöä aiheesta. Vielä.
Pyydä tarjous
Kysyttävää?
019 278 3305
lähetä ikoni
Kiitos yhteydenotosta!
Lähetys ei valitettavasti onnistunut. Yritä hetken kuluttua uudelleen tai soita meille numeroon 019 278 3305.